TARINOITA TALTEEN JA HISTORIAA ELÄVÄKSI.

Virttaan perinnepiiri

Virttaan perinnepiiri

Virttaan seudun kyläyhdistyksen perinnepiiri kokoontuu kylätoimistolla joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 12–14. Silloin muistellaan kylän vanhoja vaiheita ja jutellaan kahvin kera myös tuoreet kuulumiset. Kaikki ovat tervetulleita!

Tähän mennessä perinnepiiri on tehnyt kolme komeaa kyläkirjaa: Wirtsanojasta Virttaaseen – Tervan, hiekan ja veden kylä (2006), Virttaa – Tuhansien tarinoiden kylä (2009) ja Virttaa kuvina – Mennyttä aikaa kotikylässä (2015). Ainakin kahta tuoreinta on vielä saatavilla Virttaan S-kaupasta ja Virttaan joulupuodista.

Vuonna 2018 valmistui kyläkävelyn kartta Aikamatka Virttaanraitilla, joka esittelee vanhoja – osin jo hävinneitäkin – kohteita kulkijalle. Uutena hankkeena on pystyttää aikamatkan opastetaulut raitin varrelle.

Perinnepiiri tekee joka kesä myös retken lähialueille. Päivän reissuilla on tutustuttu muun muassa Jokioisten kartanoon ja Museorautatiehen, Euran Esihistorian opastuskeskukseen, lähiseudun kotimuseoihin ja Forssan tekstiilitehtaiden alkuvaiheisiin.