Kaikkihan alkoi keväällä 2018, kun Virttaan kyläyhdistys sai elinympäristövaliokunnalta luvan noutaa käytöstä poistuvia tai vähällä käytöllä olevia leikkivälineitä tähän pieneen ja unohdettuun leikkipuistonpahaseen Nokiankaivontiellä. Ajatuksena oli siis, että kyläyhdistys hakee käyttökelpoisia välineitä mistä saa, hoitaa puut ja pohjat ja siihen päälle saataisiin muutama uusikin väline.
Sitten katosi koko leikkipuisto. Tai siis kävi ilmi, että sitä ei ollut olemassakaan Loimaan papereissa eikä mistään löytynyt mitään muistijälkeä koko asiasta.
Mysteeriä selviteltiin ja lopulta esitettiin anomus elinympäristövaliokunnalle, että nyt kun tämä puisto ei ole listoissa, niin voisiko sen sitten kuitenkin laittaa listoille, nyt kun Virttaalla on vuoden 2019 loppuun mennessä 31 alle 5-vuotiasta ja käyttöä olisi ihan mukavasti, myös uuden asuinalueen tonttimyyntiä tukemassa.
Nokiankaivontien leikkipuistosta tuli valiokunnan päätöksellä virallisesti kaupungin leikkipuisto. Samalla Loimaan kaupunki otti myös koko projektin hoitaakseen. ”No me ajateltiin että teidän ei tarvitsisi tehdä mitään. Me hoidetaan kaikki. Ei sitten tule mitään vastuusekaannuksia.”
Ja niin Nokiankaivontien pikkuleikkipuisto ei ole enää pikkuleikkipuisto, vaan ihan oikea, hyvänkokoinen, turvallinen, ajanmukainen leikkipuisto lapsirikkaalla alueella Virttaan taajamassa. Kiitos Loimaa, kiitos elinympäristövaliokunta
!